top of page

Kisapukujen kopiointi. Onko sopiva vai ei?

Miltä tuntuisi jos lähtisit kisoihin ja juuri ennen omaa esiintymistä näkisit toista kilpailijaa aivan samanlaisessa kisapuvussa? Tuskin olisi mukava olo ja kysymyksenä olisi ehkä, kenen puku oli alkuperäisenä ja kenen puku on kopio.


Arina Averina, kuva Enrico Della Valle
Arina Averina, kuva Enrico Della Valle


Margarita Mamun
Margarita Mamun










Ilman syventämistä lakeihin ja käsitöiden tekijänoikeuksiin voi suoraan sanoa, että kisapukujen mallien kopioiminen on vähintään epäeettistä. Ollessamme kisapukujen suunnitellun ja valmistumisen alalla, olemme nähneet aika paljon kopioita, erityisesti suosittujen tekijöiden malleja ovat esillä paljon. Kopiot ovat kuitenkin yleensä surkeannäköisiä ja siihen on ainakin pari perusteetta.

  1. Suoraan kopioimalla tietty malli ei oteta huomioon tulevan puvun sopivuus asiakkaan vartalomuotoon, ohjelman tyyliin, ikään, jne. Voi nähdä senioreiden pukujen kopioita todella pienien voimistelijoiden päällä, joille puku ei sovi samalla tavalla kuin aikuiselle voimistelijalle.

  2. Valitettavasti usein myös laatu kärsi kopioissa jos niitä vertaillaan alkuperäisen mallin kanssa. Omasta kokemuksestani voi sanoa, että en ole nähnyt vielä kopiota, joka olisi parempi kuin alkuperäinen puku. Tästä yleensä seuraa suuri pettymys kun tulos ei lähelläkään ole odotuksen arvoinen.


Sofia Raffaeli, kuva Indrek Kask
Sofia Raffaeli, kuva Indrek Kask

Lala Kramarenko
Lala Kramarenko

Mutta missä menee se raja, jossa puku voi kutsua kopioksi? Alan ammattilaiset sanovat että pukujen välillä on oltava vähintään 7 eroavaisuuksia. Eli väri, kuosi, hihojen pituus, helman muoto, strassien värit ja muodot voivat ihan hyvin puvusta ihan toisenlaisen.



Helene Karbanov, kuva Indrek Kask
Helene Karbanov, kuva Indrek Kask


Stiliana Nikolova, kuva Indrek Kask
Stiliana Nikolova, kuva Indrek Kask

Ammattilainen suunnittelija osaa poimia asiakkaan toiveista tyyli ja idea tulevalle puvulle ja tehdä niiden pohjalla aivan uuden luonnoksen, jossa olisi otettu huomioon asiakkaan henkilökohtaisia piirteitä sekä lajin erikoispiirteitä.



Sofia Raffaeli, kuva Indrek Kask
Sofia Raffaeli, kuva Indrek Kask

Milena Baldassarri, kuva Indrek Kask
Milena Baldassarri, kuva Indrek Kask

Omassa ompelimossa aina kysytään jos asiakkaalla on ideakuvia tai ihannekuvia puvuista, joista hän pitää ja mielellään haluaisi niiden yksityiskohtia mukaan omaan pukuun. Tämä ei siis tarkoittaa että lähdetään kopioimaan niitä pukuja tai keräämään niistä osia uuteen kokonaisuuteen. Sen sijan kuvat yleensä kertovat sitä, mitä asiakas ei ehkä itse osaa suoraan ilmaista. Minkälainen helma olisi puvussa, olisiko hihoja ja minkä pituisia, olisiko joku suosittu väriyhdistelmä mielellä. Näiden tietojen pohjalla aina syntyvät ihanat ainutlaatuiset kisapukujen luonnokset.



Margarita Mamun, kuva Ulrich Fassbender
Margarita Mamun, kuva Ulrich Fassbender

Dina Averina
Dina Averina

Meille usein lähetetään meidän omien pukujen kuvia ja pyydetään teettämään vastavanlaisia pukuja eri koossa tai värissä. Kuitenkin tässäkin tapauksessa suunnitelma on sama. Otetaan huomioon asiakkaan toiveita ja lähdetään suunnittelemaan hänelle hänen ikioma pukunsa.


Lopuksi saadaan tyytyväisiä asiakkaita, koska puvut ovat erilaisia ja molempien omia piirteitä, makuja ja ideoita on huomioitu suunnittelussa.


Tässä tapauksessa ei kannata pelätä että näet toisen samanlaisen puvun kisamatolla.


Poikkeuksena on duo pukuja joita myydään eteenpäin yksilöpukuina ;)


Stella Gymnastics kisapuvut
Stella Gymnastics kisapuvut

P.S. Ainakin osa postauksessa olevista puvuista ovat samoja pukuja eri voimistelijoiden päällä, joka on mahtava juttu jota kutsutaan kierrätykseksi. Tästä puhutaan erikseen omassa postauksessa.

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Comments


bottom of page