top of page

Yhden puvun tarina

Päivitetty: 9. helmik. 2022

Rytmisen voimistelun kisapukuja ovat häikäisevän kauniita. Silloin kun voimistelija astuu matolle ja ennen kun musiikki alkaa soimaan, kaikki katseet ovat suunnattuja häneen pukuun. Kisapuku luo ensivaikutelman ja sen rooli on tukea katsojan perehdytyksen ohjelman sisältöön. Oikealla tavalla suunniteltu ja toteutettu puku on osa voimistelijan tyylistä ja on tärkeä elementti hänen itsevarmuudesta esiintymisen aikana.



Puvun on oltava mukava liikkeestä riippumatta, mutta samalla sen on oltava näyttävä, voimistelijan iän sopiva ja sen on vastattava FIG:n kansainvälisiin sääntöihin.

Juuri tällaisia pukuja pyritään luomaan jatkuvasti Stella Gymnastics:in voimilla ja haluamme kertoa teille yhden pukumme tarinan.



Elokuun alussa meihin oli yhteydessä ihana Amanda, joka reippaasti esitteli toiveidensa. Amanda tarvitsisi puku keilaohjelmallensa. Koska Amanda on alaikäinen, otettiin samalla keskusteluun mukaan hänen äitinsä. Amanda lähetti hänen keilojen kuvan ja keilaohjelman musiikki, että voisimme luoda luonnoksia sopivantyyliseksi. Samalla Amanda myös lähetti esimerkkikuvia puvusta, josta hän on pitänyt. Tällä tavalla meillä oli helpompi ymmärtää Amandan suosikkeja ja toiveita.



Alussa tehtiin kaksi eri luonnosta, niitä käytiin läpi ja tultiin päätökseen, että tarvitaan... kolmas luonnos :)



Amanda oli tiukasti mukana suunnittelussa ja itse piirsi kuvan tulevasta puvustansa. Oli ihan mukava nähdä hänen intohimo puvun teettämiseen ja halu olla mukana! Kiitos paljon Amandalle tästä yhteistyöstä!



Amandan piirustuksen pohjalla suunnittelijamme on luonnut täydellisen luonnoksen tulevalle puvulle. Luonnos oli hyväksytty ja lähdettiin valitsemaan materiaaleja.



Pohjalle tuli neon keltainen lycra-kangas, joka maalattiin eri sävyiseksi luonnoksen mukaan. Luonnoksen "oksa"-kuvioille valittiin kulta hologrammi kangas. Tälle puvulle on valittu alan parhaita kankaita eli englantilaisia Chrisanne Clover-kankaita, jotka ovat tunnettuja niiden kestävyydestä ja joustavuudesta. Samoja kankaita käytetään maailman huippu voimistelijoiden kisapuvuissa.



Amandan puvulle tuli 23 eri strassien väriä ja kokoa!

Kokonaisuudessa puvussa on käytetty 115 ommeltua strassia ja noin 3800 liimattua strassia.

Sen lisäksi puvulla on kultaset reunakoristeet, joiden päälle laitettiin pieniä AB (aurora borealis) strasseja. Koristeita on kokonaisuudessa noin 80 kappaletta.



Silloin kun kankaiden ja kivien hankinta oli vahvistettu, laskettiin puvun lopullinen hinta. Sopimus oli solmittu ja lähdettiin eteenpäin. Tässä vaiheessa on tärkeä huomioida, että toistaiseksi emme pidä varausmaksuja ja asiakas maksaa sovittuun hinnan laskulla vain puvun sovituksen jälkeen.

Sitten sovittiin Amandan ja hänen äitinsä kanssa mittojen ottamisesta. Tällä kertaa Amanda saapui meille Espooseen, mutta välillä mekin käydään ottamaan mittoja asiakkaan luona. Pisin matka mittojen ottamiseen oli toistaiseksi Jyväskylään.

Mittojen ottamiseen pyydetään asiakasta laittamaan aluspuku päälle ja hiukset kiinni. Mittojen ottamisesta ehdottomasti tulee oma blogi postaus, mutta lyhyesti kertoen otetaan noin 10-18 eri mittaa riippuen puvun mallista. Helmattomassa ja hihattomassa puvussa on vähemmän mittoja, sen sijalle housullisella puvulla on enemmän mittoja.

Samalla kun otettiin mitat, valittiin verkko, joka oli Amandan ihonvärille sopiva.

Lähinnä jokaisessa puvussa käytetään ihonvärinen verkko ja meille on tärkeä, että se olisi mahdollisimman sopivan sävyinen asiakkaamme ihon sävyyn. Tällä tavalla varmistetaan, että ihonväriset puvun osat näyttävät luonnolliselta.



Tässä asiakkaan osuus loppuu ja hän voi lähteä innolla odottamaan omaa pukua :)

Mutta meillä työ vasta alkaa... tarkemmin sanottuna ompelijan työ alkaa.

Sovitut materiaalit hankitaan ja samalla tehdään kaavaa mittojen mukaan paperilla. Sen jälkeen luodaan mittojen mukaisen piirustuksen, jossa on kuva kaikista puvun kuoseista. Kaava siirrettään kankaalle ja samalla kaikki pienet kuviot ja puvun osat.



Tämä on pitkä ja tarkka työ, koska elementtejä on yleensä aika paljon. Amandan puvussa pohjana oli vain keltainen lycra-kangas, joten myös se maalattiin eriväriseksi.



Sitten kaikki puvun kuosit ja elementit ommellaan yhteen ja linjat korostetaan värillä, näin että kuosi olisi hyvin näkyvissä myös etäisyydellä esiintymismatolla.




Amandan puvussa sen lisäksi tehtiin reunakoristeet. Jokainen koriste laitettiin kultaiselle nauhalle, se kiinnitettiin ja laitettiin strassit sen päälle.



Sen jälkeen tulee kaunein osio eli strassien laitto. Ensin tulevat ommeltavat isot strassit ja sitten pienet liimattavat strassit. Jokainen strassi laitetaan käsiksi erikseen kuvion mukaan.



Ompelu, maalaus ja strassien laitto on kestänyt Amandan puvun teettämisessä 14 päivää.



Puku on valmis! Ja se lähtee matkaan Suomeen. Tällä kertaa puku saapuu lentokoneella :)

Suomessa puku pakataan kauniiseen pakkaukseen, laitetaan alennuskortti mukaan pakettiin ja toimitetaan asiakkaalle sovitettavaksi. Sopimuksen mukaan sovitus toteutuu meidän tiloissa, asiakkaan tiloissa tai vaikka liikuntahallissa ennen treenejä tai treenien jälkeen.

Puku voidaan myös postittaa, mutta joka tapauksessa toimitus on meidän asiakkaille ilmainen Suomen sisällä.



Ja siinä tulee kaikille meille jännittävin ja iloisin hetki. Asiakas on odottanut muutama kuukausi pukuansa ja me teimme paljon töitä sitä varten, että voidaan nähdä iloisia silmiä ja onnen hetkiä!

Kiitos paljon Amanda ja Anne-Mari tästä yhteistyöstä! Iso ilo nähdä taitava ja kaunis Amanda kisamatolla meidän puvussa! Paljon tsemppiä ja toivottavasti meidän positiivinen energia, joka on laitettu pukuun, on pieni osa Amandan menestyksestä!



Haluan myös koko sydämestäni kiittää äitiäni, joka on suunnittelut ja teettänyt tätä taikaa! Olet todella taitava ja minulla on iso kunnia käydä tätä matkaa sinun kanssa ja olla tukenasi asiakashankinnassa ja kaikissa projekteissamme!


Toivottavasti tämä yhden puvun tarina oli mielenkiintoinen myös sinulle! Kiitos kun jaksoit lukemaan sen ja ymmärsit, miten iso ja kärsivällinen työ on rytmisen voimistelun kisapuvun luomisessa. Vain ihmiset, jotka aidosti rakastavat tätä hommaa, voivat tuottaa erinomaisia tuloksia ja saada iloisia sitoutuneita asiakkaita!

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page