Rytmisen voimistelun puvun kehitys ajassa

Päivitetty: 26. heinäk. 2021

Rytmisen voimistelun puku on yksi voimistelijan tyylin tärkeimmistä osista. Puku tukee urheilijan itsetuntoa ja auttaa ilmaisemaan hänen ohjelmansa sisältöä.


Nykyaikana rytmisen voimistelun puku on usein aito mestariteos. Voi käydä ilmi, että kaikki mahdolliset pukujen tyylit ja mallit ovat jo keksitty ja luotu, mutta pukujen mestarit edelleen yllättävät voimistelijoita, valmentajia ja yleisöä. Kuitenkin voimistelijoiden puvut eivät olleet näin hienostuneita aina.


Jopa 1980-luvun lopussa rytmisen voimistelun puvut olivat tavallisia mustia pitkähihaisia trikoita. Joskus pukuihin oli lisätty muuta väriä paitsi mustaa, mutta värien valikoima oli hyvin rajattu. Mallit olivat silloin kaikille samoja.


Irina Deriugina, 1981


Sen jälkeen kun rytminen voimistelu oli lisätty olympiaohjelmaan vuonna 1984 puvut saivat lisää värejä, mutta edelleen olivat olleet samanmallisia, eikä puvuissa ollut vielä koristeita.


Alexandra Timoshenko, 1992


Vuonna 1993 kansainvälinen voimisteluliitto antoi luvan voimistelijoille kilpailemaan housupuvuissa. Tämä oli tapa saada mukaan kilpailemaan voimistelijoita islamilaisista maista, joissa uskonnon mukaan ei saanut näyttää paljasta ihoa. Kuitenkin housupuvut nousivat monien muiden maihin voimistelijoiden suosikkiin.


Yana Batyrshina, 1996


Iso edistys rytmisen voimistelun pukujen tyylissä tapahtui Sydneyn Olympialaisissa vuonna 2000. Silloin puvuissa alettiin käyttää ihonväristä verkkokangasta, joka toi piirustuksen ilmiö voimistelijoiden iholla. Samana aikana puvuissa alettiin käyttää strasseja.


Alina Kabaeva, 2000


Vuonna 2001 henkilökohtaisella Irina Viner-Usmanovan (Venäjän maajoukkueen päävalmentaja ja Venäjän rytmisen voimistelunliiton presidentti) pyynnöllä voimistelijoille annettiin luvan kilpailemaan puvuissa, joissa oli helmoja. Helmat olivat pitäneet olla yksinkertaisia ja symmetrisiä. Vain muutaman vuoden päästä myös epäsymmetriset helmat otettiin käyttöön.


Alina Kabaeva, 2001


Rytmisen voimistelun puvuissa strassien määrä kasvoi jatkuvasti.


Evgeniya Kanaeva, 2012


Vuonna 2013 suosikiksi tulivat hihattomat puvut.


Margarita Mamun, 2013


Jo vuonna 2016 strassien määrä puvussa olisi voinut olla jopa 6000 kpl.


Yana Kudryavtseva, 2016


Tällä hetkellä hiuskoristeet ja sukkahousujen kuosit ovat osana voimistelijoiden tyyliä. Kaikista näistä elementeistä muodostuu rytmisen voimistelijan kokonainen tyyli, joka on olennainen osa voimistelijan ohjelmaa. Venäjä on edelläkävijä kaikissa rytmisen voimistelun pukuihin liittyvissä trendeissä.


Arina Averina, 2021


Silti tärkein tekijä voimistelijan tyylissä on edelleen mukavuus, joka antaa rytmiselle voimistelijalle mahdollisuus näyttää omaa osaamista ja taitoja.


Lala Kramarenko, 2021


Rytmisen voimistelun pukujen vaativuustaso ja erikoisuus kasvavat vuodesta toiseen, trendit muuttuvat nopeasti, mutta tämän takia on erittäin mielenkiintoista seurata, miten puvut kehittyvät myös jatkossa.




124 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki