Tämä blog postaus on täynnä tunteita, nimenomaan äidin tunteita. Sen on vaikea aloittaa ja vielä vaikeampi lopettaa... kuin myös voimistelu uraa kokonaisuudessa.
Tasan 7 vuotta sitten asuimme Jyväskylässä ja tyttäreni Anna oli silloin täyttänyt 4 vuotta. Yhtenä iltana katsottiin telkkarissa rytmisen voimistelun kilpailuja ja Anna sanoi, että halua "näin kauniin puvun". Juuri silloin mietittiin, mikä jumppa olisi Annalle sopiva. Todella nopeasti löytyi Jyväskylän Voimistelijoiden Ametistit-ryhmä, johon Anna liittyi mukaan, ja jossa oli jo muutama saman ikäistä tyttöä. Oman hyvin rajatun kielitaidon takia en heti tajunnut, mitä tarkoittaa "valmennusryhmä" ja tästä se lähti :)
Annan ensimmäinen esiintyminen vanhainkodissa Jyväskylässä, 2015
Eilen oli Annan viimeinen voimistelukilpailu. Vielä pari viikkoa harjoittelua ja uudet tuulet kutsuvat. Mutta näin se on, että viimeiset kilpailut ovat jännittävimmät ja toisaalta rennommat. Haluamme jakaa teidän kanssa yhteisiä tunnelmiamme tästä päivästä.
Anna, 2016
Aamu alkoi klo 8 herätyksestä. Jokainen voimistelija tietää, että silloin kun luokkakaverit näkevät vielä unia lauantai tai sunnuntai aamuna, hänen pitää lähteä kilpailuihin ja sitä ennen valmistautua niihin.
Sitten aamiainen
Ja toki joulukalenterin nelonen luukku!
Sitten aloitetaan äidin vaikein päivän tehtävän eli nutturan teko. Vaikka Anna on esiintynyt jo yli 6 vuotta, nutturan teko on aina jännittävä, enkä ikinä oppinut tekemään sitä täydelliseksi :)
Kaikki tavarat tarkistettu ja varmistettu.
Ja lähdetään Vantaalle, Lumokeskukseen, missä Elise Vantaa järjestää välinekilpailut.
Halliin saapumisen jälkeen Annalla alkaa lämmittely ja venytykset.
Tauon aikana voi käydä kokeilemassa heittoja esiintymismatolla.
Ohjelma meni aika hyvin, vaikka virheitä oli, kuitenkin hienosti se onnistui.
Heti sen jälkeen tulikin meille molemmille se fiilis, että onko se loppunut???
Vähän itkua edes tuli, vaikka emme ymmärtäneet, oliko nämä ilon tai surun kyynelet.
Kaikki viime vuosien paineet jäivät takana ja näyttivät enää vain muistilta.
Otettiin muutama kuva ja lähdettiin hallilta ulos. Anna kertoi minulle äskeisestä keskustelusta kavereiden kanssa. He kysyivät, että jos vaikka Anna voittaa, jääkö hän jatkamaan voimistelua. Anna vastasi, että ei, mutta pyysikin tarkistamaan, mitä hänen tulos oli.
Anna sai pronssimitali ja tulimmekin takaisin halliin hakemaan sen :)
Tämä oli hyvin ansaitu ja onnellinen loppupiste.
Ulkona paistoi ihanasti aurinko ja satoi samalla lunta.
Todella hyvällä tuulella lähdettiin hakemaan herkkuja!
Ja pari tunnin päästä olimme jo kotona, missä isä ja pikkuveli onnittelivat Annan.
Annan mukaan jossain vaiheessa hänelle tuli mieleen ajatus, että mitä hän tekee kaikilla tuolla "ylimääräisellä" ajalla, mikä jää voimistelun lopettamisen jälkeen. Mutta onneksi vastaus löytyi helposti.
Viimeistä puoli vuotta Anna kävi balettikoulussa ja voimistelussa samana aikana. Yhdistelmä oli hyvin raskas, ja siinä se päätös tuli, että voimistelusta jo kasvaneena, hän haluaa jatkaa baletissa ja nykytanssissa.
Erinomainen pohja saatu voimistelusta ja kärkitossuilla pysyy jo aika hyvin! Kiitos mahtavalle lajille!
Suuri kiitos kaikille Annan valmentajille ja erityisesti Ege Soidlalle, joka on edelleen todella tärkeä henkilö Annan elämässä! Ege ei ole vain valmentaja, hän on opettaja, kannustaja, tuki sekä lapselle, että vanhemmille, ja ihana ihminen, jolla on jättimäinen rakkautta täynnä oleva sydän!
Kiitos Esvolille, joka on ollut Annan seurana 5 vuotta. Kiitos myös Jyväskylän voimistelijoille ja Olarin Voimistelijoille! Olette kaikki ihan huippuja seuroja!
Omalta puolelta haluan myös kiittää Annaa kaikista voimista ja inspiroinnista, mitä hän on näyttänyt minulle näiden vuosien aikana. Miten paljon kärsivällisyyttä, viisautta ja rohkeutta sinulla on! Miten paljon sinä olet opettanut meitä! Jatkaa vain eteenpäin!
Tästä matka jatkuu ja vaikka se on nyt voimistelijan erikoinen päivä, edessä on todella paljon erikoisia ja mahtavia ballerinan päiviä!