top of page
Writer's pictureNadiia Puchko

Rytminen voimistelu - kisapuvut Olympialaisissa Pariisissa 2024

Tänä vuonna seurasimme urheilun huippujuhlaa Pariisissa. Niin kuin aina, Olympialaiset olivat jännittäviä, koskettavia, yllättäviä ja mieleenpainuvia. Rytminen voimistelu on yksi kauneimmista lajista ja kisapuvut ovat sen tärkeä osa.


Toki emme voineet ohittaa kisapukujen osuutta tapahtumasta ja innolla jaamme meidän suosikki tyylit rytmisen voimistelun kilpailuista. Kisojen karsinnassa osallistui kaiken kaikkiaan 24 voimistelijaa, jotka esittivät 4 ohjelmaa eli kokonaisuudessaan nähtiin 96 upeaa ohjelmaa ja ihanaa kisapukua.


Lisäsimme tähän listaan puvut, joista oltiin erityisen innoissamme, ja samalla perustelemme valintamme eli miksi juuri nämä puvut päätyivät listalle.


Meidän suosikkilistallamme ovat ne puvut, jotka on suunniteltu tiettyyn ohjelmaan. Kun voimistelija aloittaa esiintymisen matolla, puku antaa ensivaikutelman tulevasta ohjelmasta. Yksi esimerkki tällaisista puvuista oli Stiliana Nikolovan itämaisen pallo-ohjelman kilpailupuku, joka oli inspiroitu Aladdin-elokuvan musiikista.

Stiliana Nikolova pallo 2024
Stiliana Nikolova pallo 2024

Barbara Domingosin viidakko-kisapuku, jossa on leijonan pää korostuksena.

Barbara Domingos vanne 2024
Barbara Domingos vanne 2024

Aina on mukavaa ja erittäin mielenkiintoista tutkia voimistelijoiden pukujen kuoseja. Erityisesti, jos niistä löytyy pieniä (tai miksei isompia?) vihjeitä ohjelmaan.


Esimerkiksi Daria Atamanovin vannepuku, joka esittää musiikkikappaleen tunteita ja sävyjä, jossa on rakastunut pariskunta.

Daria Atamanov vanne 2024
Daria Atamanov vanne 2024

Milena Baldassarrin vanne-ohjelman kisapuku, jonka selässä on lohikäärme.

Milena Baldassarri vanne 2024
Milena Baldassarri vanne 2024

Fanni Pigniczkin vanne-ohjelman kisapuku, jossa on strasseista tehty pikku Eiffelin torni kunnianosoituksena olympialaisiin kotikaupunkiin.

Fanni Pigniczki vanne 2024
Fanni Pigniczki vanne 2024

Annaliese Draganin vanne-ohjelman kisapuku, jossa kuviot muistuttavat hämähäkinverkko.

Annaliese Dragan vanne 2024
Annaliese Dragan vanne 2024

Darja Varfolomeevin vanne- sekä pallo-ohjelman puvut, joista toinen liittyy elokuvaan "The Man from U.N.C.L.E." ja toinen Michael Jacksonin biisiin "In the Closet". Molemmissa ohjelmissa puvut sopivat täydellisesti musiikkiin.

Darja Varfolomeev vanne 2024
Darja Varfolomeev vanne 2024
Darja Varfolomeev pallo 2024
Darja Varfolomeev pallo 2024

Nautimme suuresti kaikista romanttisen tyylisistä puvuista, joita oli runsaasti rakkauden kaupungissa Pariisissa. Esimerkiksi Stiliana Nikolovan vanneohjelman valkoinen, kevyt ja lentävä puku.

Stiliana Nikolova vanne 2024
Stiliana Nikolova vanne 2024

Hyvin erilainen, mutta samantyylinen ja värinen Elzhana Taniyevan pallo-ohjelman kisapuku.

Elzhana Taniyeva pallo 2024
Elzhana Taniyeva pallo 2024

Myös Sofia Raffaelin vanne- ja pallo-ohjelman kisapuvut olivat todella elegantteja ja romanttisen tyylisiä.

Sofia Raffaeli pallo 2024
Sofia Raffaeli pallo 2024
Sofia Raffaeli vanne 2024
Sofia Raffaeli vanne 2024

Vielä yksi upea trendi kisapuvuissa on monokromaattisuus eli yhden värin käyttö puvussa.

Esimerkkinä on Margarita Kolosovin pallo-ohjelman musta kisapuku.

Margarita Kolosov pallo 2024
Margarita Kolosov pallo 2024

Myös Alexandra Kiroi-Bogatyrevan musta vanne-ohjelman puku, jossa on tummanvihreät strassit.

Alexandra Kiroi-Bogatyreva vanne 2024
Alexandra Kiroi-Bogatyreva vanne 2024

Ja Sofia Raffaelin keila-ohjelman kisapuku, jossa on musta pohja ja hopean väriset raidat.

Sofia Raffaeli keilat 2024
Sofia Raffaeli keilat 2024

Tykättiin paljon violetin värin yhdistelmiä esimerkiksi sinisen ja sini-vihreän kanssa, kuin Milena Baldassarrin pallo-ohjelman puvussa.

Milena Baldassarri pallo 2024
Milena Baldassarri pallo 2024

Sekä violetin yhdistelmä raikkaan pinkin kanssa Helene Karbanovin pallo-ohjelman puvussa.

Helene Karbanov pallo 2024
Helene Karbanov pallo 2024

Evita Griskenas käytti saman tyylisiä, mutta eri värisiä pukuja vanne- sekä pallo-ohjelmassansa. Aivan mielenkiintoinen vaihtoehto, jota ei ole nähty ennen. Puvut olivat muuten myös monokromaattisia eli yksivärisiä.

Evita Griskenas vanne 2024
Evita Griskenas vanne 2024
Evita Griskenas pallo 2024
Evita Griskenas pallo 2024

Jos ennen strassittomia pukuja oli suurin osan vain Azerbaijanin tiimissä, niin nyt trendi on levinnyt, ja pukuja ilman strasseja nähtiin esimerkiksi australialaisen voimistelijan Alexandra Kiroi-Bogatyrevan pallo-ohjelmassa sekä espanjalaisen Alba Bautistan pallo-ohjelmassa.

Alexandra Kiroi-Bogatyreva pallo 2024
Alexandra Kiroi-Bogatyreva pallo 2024
Alba Bautista pallo 2024
Alba Bautista pallo 2024

Mikä kisapuku jäi erityisesti sinulle mieleen Olympialaisista? Kenen puku se oli ja miksi just tämä tai nämä puvut?

25 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Comments


bottom of page